Vauvasumusta ihmisten ilmoille ja uusia taitoja

Kirjoitin reilu viikko sitten, miten nopeasti vauva muuttui "isoksi", kun hän täytti 7 kuukautta. Nyt konttausasennosta olisi kiire vielä ylemmäs ja viikonloppuna hän lähti jo nousemaan rappusia ylöspäin! Seisominen on muutenkin ihan parasta ja välillä hänet on vaikea saada lattialle istumaan, kun jalat tököttävät ihan suorina. En muista kovin selvästi isompien poikien vauva-aikaa, mutta ainakaan mieleeni ei ole jäänyt näin kova kiire oppia ja kasvaa. Isoveljet ovat R:lle selvästi jo nyt tosi tärkeitä ja rappusten nouseminenkin tapahtui niin, että isommat olivat yläkerrassa leikkimässä.


Viime viikolla nukuimme hieman paremmin ja tuntui, että pääsimme hetkeksi pois vauvasumusta. Kävimme R:n kanssa Tampereella keskustassa Lasten kulttuurikeskus Rullassa, syömässä sekä jumpassa. Kävin kaikkien lasten kanssa talvilomalla Rullassa, mutta nyt olimme keskustassa asioilla R:n kanssa kahdestaan. R nautti, kun sai ihmetellä Rullan leikkihuoneessa värejä ja tavaroita. Suosittelen käymään, jos liikut Tampereella lasten kanssa, erityisesti alle kouluikäisten lasten kanssa. Ostin vihdoin R:n vauvakuville albumin. Nämä on näitä ikuisuusprojekteja. Minulla on edelleen O:n vauvakuva-albumi kesken ja R:lle en ole edes aloittanut. Ehkä ne joskus valmistuvat!


Viikonloppuna katkonaiset yöt palasivat takaisin ja sunnuntaina olin tutussa sumussa. Onneksi mieheni osallistuu paljon lasten hoitoon ja nukkui taas koko yön R:n kanssa. Todellinen supersankarini! Sunnuntaina oli ihanan keväinen aurinkoinen sää ja olimme lasten kanssa kahteen kertaan ulkona. Tai E:llä oli iltapäivällä futsal-pelejä, mutta aamupäivällä ehdimme ulkoilla koko perheen voimin. Parasta terapiaa väsyneisiin päiviin!


Aurinkoista viikkoa kaikille!

Seuraa Pikku Leijonat -blogia

https://www.facebook.com/Pikkuleijonatblogi/https://www.instagram.com/pikkuleijonatblogi/

Kommentit

  1. Nuo portaidenkiipeämishousut ovat niin parhaat. Ähäkutti, täältä tullaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat