Kiehuneita kakkuja, vauvasumua ja miehen viikonloppureissu

Viikonloppuna takatalvi väistyi ja tuntui taas keväältä! Minulla on tällä viikolla synttärit ja täytän 35 vuotta. Se on lähempänä 40 kuin 30. Ajatuksena hieman outo, mutta onneksi on vielä vuosia ennen kuin ikä alkaa oikeasti numerolla 4. Vanhemmiten ikä tuntuu enemmän vain numerolta, mutta meidän perheessä synttärit ovat kuitenkin aina kakun arvoiset. Lapsuuden kodistani minulla on muistona, että pakkasessa oli aina pullaa ja juhlapäivinä oli kakkua. Itse olen myös hurahtanut kakkujen tekoon ja se onkin nykyään melkein ainoa leivonnainen, mitä tulee tehtyä. Pojille teen usein jotain heidän toivomaansa tai vähintään niin sanotusti poikavärisiä, joten nyt tein itselleni jotain pinkkiä.

Kakkupohjan tekeminen on useimmiten takuuvarma onnistuja, mutta en tiedä oliko syynä vauva-aivot, univelka vai kaksi pientä apukokkia, mutta onnistuin kiehauttamaan kaksi kakkupohjaa uunin pohjalle. Kolmanteen kakkupohjaan ei ollut enää riittävästi kananmunia, mutta otimme O:n kanssa riskin ja teimme pieneen vuokaan vielä yhden pohjan. Ja se onnistui! Tein myös ensimmäistä kertaa marenkeja ja pöytään asti päässyt satsi oli kolmas yritys. Haaveilin pinkeistä marenkikoristeista, mutta kun olin laittanut värin marenkitaikinaan, taikina meni veltoksi. Samasta taikinasta sain onnistumaan valkoisia marenkeja, mutta värjätyt valuivat kasaan. Kakun sisällä on muuten tumma kaakaopohja ja maidoton Marianne crush-täyte. Se onnistui kerrasta :)

Olen tämän vauvavuoden aikana lähes vieraantunut kalenterista sekä toisinaan myös ulkomaailmasta. Tarkoitan siis uutisia ja maailman tapahtumia. On ollut kausia, kun olen vain selaillut iltaisin päivän sanomalehden tai kuullut tärkeimmät uutisoinnit somesta tai mieheltäni. Niinpä virpomispäiväkin tuli minulle hieman "yllättäen". Sen verran ajoissa sen kuitenkin tajusin, että ehdimme hakea pajunkissoja ja lauantaina pikku-tiikeri ja tuliluuranko askartelivat oksia. Meidän pojille virpominen ei ole mikään iso juttu, mutta olemme aina tehneet muutaman oksan, joilla voi virpoa isovanhempia tai omia vanhempia. E ei muuten tykkää ollenkaan suklaasta, joten meidän pääsiäispupu on monena vuonna muninut pikkuautoja :) Virpomispalkkanakaan ei näin ollen ollut suklaata, vaan pienet autot, hedelmäkarkit ja saippuakuplat. Olen saanut pidettyä O:n vielä kokonaan pois karkeista (xylitol-karkkeja lukuunottamatta). Uskoisin, että tänä vuonnakaan ei vielä tarvitse ostaa suklaamunia, koska kukaan lapsista ei niitä joko halua tai osaa vielä pyytää. En ole mikään ehdoton sokerin kieltäjä, mutta esimerkiksi E sai karkkia kotona vasta, kun oppi sitä itse pyytämään.

Kakkujakin tein siis kaksi, kun E ei syö myöskään kaakaopohjaisia kakkuja. Itse olen aika perso suklaalle ja, jos on mahdollisuus leipoa jotain suklaista, käytän yleensä tilaisuuden hyväkseni. Vaikka sitten silläkin uhalla, että "joudun" leipomaan kaksi eri kakkua. Mieheni oli koko viikonlopun reissussa. Onneksi sain mieheni vanhemmat avuksi lasten kanssa ja meidän seuraksi. Harmittelen usein, kun meillä ei ole tukiverkkoja lähellä, mutta tälläiset isovanhempien yökyläreissut ovat kultaakin kalliimpia. Eli olen kuitenkin todella onnellinen, että meillä on kahdet isovanhemmat, joista saa apua tarpeen tullen. Ei ihan arkipäiväisiin juttuihin, mutta "isommassa hädässä" kuitenkin. Ja kolme päivää ja iltaa yksin kolmen lapsen kanssa on jo pieni hätätilanne ;) Viimeksi taisin kirjoittaa, että meillä nukutaan hieman paremmin, mutta siitä on tultu taas takaisin tuttuihin kahden tunnin unipätkiin. Pientä vauvasumua on siis ilmassa, mutta kevättä ja kesää kohti! Ja vauvasumusta huolimatta meillä oli tosi kiva viikonloppu, vaikka ainekset olivat myös ihan päinvastaiseen.

Seuraa Pikku Leijonat -blogia