Oon sankarihommiin valamis, nyt oon päiväkodin läpi käynyt.

Eilen vietimme E:n eskarin kevätjuhlia. Esikoisemme on menossa elokuussa kouluun ja en voi ymmärtää, mihin tämä aika menee. E on ollut kahdessa eri päiväkodissa. Tai oikeastaan kolmessa, mutta ensimmäisessä hän ehti olla vain reilun kuukauden, kun muutimme uuteen kotiin. Muutto oli kyllä tiedossa, mutta E joutui aloittaman päiväkodin kesäaikaan ja joutui aluksi päivystyshoitoon. Siinä olikin äidille sulateltavaa; aloittaminen uudessa työpaikassa kahden vuoden opiskelutauon jälkeen sekä ensimmäisen lapsen päiväkodin aloitus ja vieläpä päivystysaikana. Toisessa päiväkodissa E ehti olla kaksi vuotta kunnes muutimme taas. Samaan aikaan O syntyi ja E siirtyi nykyiseen päiväkotiin. Siellä hän ehti olla päiväkotilainen, viskari sekä nyt eskarilainen.


Päiväkodin juhla oli ihana. Lapset esittivät lauluja ja niiden väleissä näimme videoklippejä vuoden aikana tehdyistä jutuista. Mukana oli myös hauskat eskarivideot :) R piti huolen siitä, että en ehtinyt liikuttumaan, sillä hän ei viihtynyt kovin kauan paikallaan. Juhlan lopuksi jokainen eskarilainen sai vielä todistuksen sekä ruusun. E ei kuulema olisi halunnut ruusua, mutta otti, jos kerran "pakko on". Tänään olen ihaillut eskarilaisen ruusua pitkin päivää. Nämä lasten isot vaiheet ovat varmasti vanhemmille vähintään yhtä merkityksellisiä kuin lapsille itselleen, ellei jopa enemmän.


Kolmen lapsen kanssa on välillä aika rankkaa ja tällä hetkellä koen, että meidän lapsilukumme on täynnä, että perheemme on nyt kokonainen. Mutta miten onnekas olenkaan, kun saan samaan aikaan nähdä pienen oppivan ensiaskeleitaan sekä opetella vanhimman kanssa koulun alkua. Siinä välissä on vielä kolmas, joka oppii koko ajan aivan valtavasti lisää. Kun pieni oppii puhumaan enemmän, tuntuu kuin hänestä tulisi esille aivan uusi lapsi. Lapsen oma ajatusmaailma ja mielikuvitus alkaa hahmottumaan ja hän muuttuu enemmän omaksi persoonaksi. Nyt saamme kokea tätä vaihetta O:n kanssa. Eli samaan aikaan meillä lähestytään taaperoikää, opetellaan puhumaan sekä aloitetaan koulu. Ihanaa!


"Lähdettäiskö viidakkoon sankarihommiin, eiks vaan?
Vai onko sulla jotakin muuta nyt suunnittella?
Kato pitäis pelastaa pari puuta ja perhosiakin.
Ja onhan siellä rosvojen vankina Tarzan ja Janekin.

Oon sankarihommiin valamis, nyt oon päiväkodin läpi käynyt.
Oon sankarihommiin valamis, nyt oon päiväkodin läpi käynyt.
Lähdettäiskö Saharaan sankarihommiin eiks vaan?
Vai onko sulla jotakin muuta nyt suunnitteilla?
Kato pitäis istuttaa pari puuta ja pensaitakin.
Ja onhan siellä rosvojen vankina Batman ja Robinkin.
 
Oon sankarihommiin valamis, nyt oon päiväkodin läpi käynyt.
Oon sankarihommiin valamis, nyt oon päiväkodin läpi käynyt.
Pelastuspartio viidakko lähti 
savusukellusryhmä pohjan tähti?
Leikittiin oikeasti että pelastettiin sademettä.
Oon sankarihommiin valamis, nyt oon päiväkodin läpi käynyt.
Oon sankarihommiin valamis, nyt oon päiväkodin läpi käynyt."

Seuraa Pikku Leijonat -blogia

https://www.facebook.com/Pikkuleijonatblogi/https://www.instagram.com/pikkuleijonatblogi/

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin 40 ilmaista tekemistä lapsiperheille Tampereen seudulla

Lapsiperheen ruokalista: Kuuden viikon kiertävä ruokalista

Ekaluokkalaisen puhelin: Miten lapsi huijaa Family Link sovellusta?

Tekemistä Tampereella ja 40 ideaa lastensynttäreille Tampereen seudulla

Toiveet lapsen sukupuolesta ja kysymykset: "Kai te vielä tytön teette?"

Kolmen lapsen turvaistuimet takapenkille: Minkälaiset ja mihin autoon ne mahtuvat?

Ilmaista kesätekemistä lasten kanssa: Mitä tehdä kesällä lasten kanssa?

8 helppoa ja edullista DIY joululahjaa: Itse tehdyt joululahjat

Lapsiperheen viikon ruokalista ja kustannukset: Helppoa arkiruokaa lapsille

Tuulimunaraskaus: Raskaana ilman vauvaa